Blogi

Jaipur

26.1.2019

Jos äänimaailmasta lähdetään liikkeelle, niin se on sanalla sanoen kaaos. Autot tööttäävät ajaessaan koko ajan – siis koko ajan! Höysteenä ilotulitusrakettien pauke, syystä, jota en tiedä (ilmeisesti aina on menossa joku festivaali) Koko ajan kuuluu myös laulua; tutkin huoneeni, koska epäilin, että täällä on jossain radio, mutta ilmeisesti joku laulaa tauotta mikkiin kadulla. Tämä hullun mylly on pahempi kuin Kathmandussa. Ensimmäinen päivä Jaipurissa.

Lennot sujuivat yllättävän helposti; 3.30 tuli taksi hakemaan meidät ystävämme luota maaseudulta (melkein ajoissa) hurja ajo pitkin mäkisiä ja mutkaisia teitä ja saavuimme Goan kentälle, joka ei ollutkaan kovin ruuhkainen tänä aamuna. Lensimme ensin Mumbaihin, jonka lentokenttä oli kuin nähtävyys; viherseiniä, intialaista taidetta, jopa kaloja altaissa. Taas niitä vastakohtaisuuksia, joihin täällä törmää joka puolella. Sitten toinen lento Jaipuriin ja nämä molemmat lennot sujuivat onneksi ilman suurempia kuoppia.

Varasimme hotellin bookingin kautta ja siellä hotellin kuvana oli kuva paikallisesta nähtävyydestä eli linnoituksesta joka näkyy läheiseltä vuorelta. Tämä olikin keskellä hulluinta kaaosta, mutta onneksi huone on intialaisen mittapuun mukaan siisti. Löysimme intialaista kasvisruokaa tarjoavan pienen ruokapaikan ja menimme syömään; kolme ateriaa ja teetä 6 €. Olemme olleet täysin terveenä. Goalla on totuttu tarjoamaan ruokaa turisteille, mutta täällä on oltava todella varovainen; salaateista saa vain unelmoida.

Toivuttuamme hotellin aiheuttamasta pienestä järkytyksestä läksimme kävelylle läpi hurjan hullunmyllyn, jossa koko elämän kirjo on kadulla. Siellä nukutaan filtti pään yli vedettynä pitkin pituuttaan keskellä kaikkea, keskellä katua. Likaiset lapset leikkivät maassa ja kun huomaavat turistin, silmät syttyvät, mutta ilme sammuu, kun kävelemme ohi. Kun kerran annoin rupioita yhdelle, oli heitä samantien lauma ympärillä ja heistä eroon pääsy olikin tuskainen tehtävä. Tämä todellisuus on rankempi kuin Kathmandu; päättymätön elokuva, joka sisältää vain inhimillistä tragediaa ja osia jaettaessa kaikki ovat saaneet huonoimman roolin. Tiedän, että vain askeleen päässä hienostoalueella roolijako on aivan toinen.

Japur sijaitsee Intian pohjoisessa Rajasthanin osavaltiossa. Osavaltio rajoittuu pohjoisessa Pakistaniin. Koko kaupunki maalattiin vuonna 1853 vaaleanpunaiseksi toivottamaan Walesin prinssi tervetulleeksi. Löysimmekin käveltyämme tunnin verran iltavalaistuksessa kylpevän ”pinkin kaupungin”. Väri on ehkä enemmän vaalea oranssi, mutta siitä viis. Kauniit rakennukset reunustavat intialaisen mittapuun mukaan leveää katua, jonka molemmin puolin kohoaa erilaisia koristeellisia satumaisia rakennuksia upeine portteineen. Alue on kuitenkin ihan tavallista markkina-aluetta, jossa on kaupan kaikkea mitä ihminen voi tarvita. Olin yllättynyt, ettei siellä pääsääntöisesti ollutkaan turisteille suunnattuja basaareita, vaan huonekaluja, pesuaineita, apteekkeja, talvivaatteita – kaikkea maan ja taivaan väliltä. Eikä myöskään muita turisteja. Osuimme myös museoon, jonka vartija kertoi sen olevan uusi ja houkutteli meidät sisälle. Näimmekin siellä perinteisiä Rajasthanilaisia vaatteita ja koruja, valtavia huoneen korkuisa nukkeja ja upeita astioita. Paluumatkalle otimme tuk tukin eli mopo riksan, joka töyssytti meidät läpi kaaoksen takaisin hotellille. Nukahdin metelistä huolimatta heräten välillä vain etsimään pudonneita korvatulppia.

Aamu valkeni viileänä ja meluisena. Lämpötila öiseen aikaan on noin 5 astetta, päivisin 17 kieppeillä. Aamiaisen jälkeen alamme odotella Ravia, jonka päiväpeittoja Babadumissa on myynnissä. Haluan tutustua peittojen teko prosessiin tarkemmin ja hän on luvannut esitellä sitä. Isä ja poika saapuvatkin ja nousemme heidän autoonsa. Ensimmäisenä menemme myymälään, jossa meille selviää jo, että painotekniikoita on useita. Ihastun vuosituhansia vanhaan ”Dabu” nimiseen tekniikkaan, jossa käytetään savea apuna kuvioinnissaja näin saadaan luonnollisen näköisiä kuvioita. Sitten meille esitellään ”block print” eli leimasimilla käsin painettuja kankaita ja saan myös tietää, että osa kankaista tehdään myös käyttäen silkkipaino tekniikkaa. Yksi matkani tarkoitus on saada selville lisää heidän käyttämistään väreistä ja siitä, että minulle on kerrottu peittojen olevan kasvivärjättyjä.

Lumoudumme kankaiden ihanista väreistä ja printeistä. Saan kuulla, että vaaleapohjaisten peittojen kuvioiden käsin leimasimilla painaminen tapahtuu käyttäen ”natural colours” eli luonnon värejä. Saan myös selville sen jota olen uumoillutkin, että he käyttävät maaperästä saatavia väriaineita myös eli mineraaleja ja oksideja värjäykseen. Suomalainen käsitys kasvivärjäyksestä laventuukin nyt eli ”natural colours”käsite pitää sisällään myös maaperästä saadut väriaineet. On selvää, että värjääjille ja tekstiilien käyttäjille luonnon väriaineet ovat ystävällisimpiä kuin kemikaalit, joten tässä aamulla anivarhain pohdiskelen miten etenen peittoasioiden kanssa, sillä yksiväriset peitot kulta painatuksilla ovat pääsääntöisesti kemikaaleilla värjättyjä.

Puodilta jatkoimme kujia pitkin kävellen matkaa ja tutustumme käsityöläisiin, jotka kaivertavat puusta kankaiden painamisessa käytettyjä upeita leimasimia. Eteemme pelmahti ryhmä häikäisevän värisiin juhlavaatteisiin pukeutuneita naisia: punaista, keltaista ja kultaa sekä nelimiehinen orkesteri. Hääväkihän se siinä ja pian meidät kutsuttiin tanssimaan. Tanssihetkestä lämmenneenä jatkoimme matkaa paikkaan jossa kankaat painetaan.

Siellä pitkille tasoille oli levitetty kankaita ja nuoret miehet painoivat kankaisiin kauniita kuvioita käsin kaiverretuilla puisilla leimasimilla. Ensin yksi kerros, sitten toinen ja kolmas ja kaunis kuvio alkoi rakentua tarkasti ja huolella. Nuoret artesaanit työskentelivät keskttyneesti ja olimme tosi vaikuttuneita näkemästämme. Voin vain kuvitella miten paljon miellyttävämpää on työskennellä luonnon väeiaineiden kanssa kuin kemikaalien. Pääsin kysymään myös mieltäni askarruttavia kysymyksiä mm mistä saadaan mustaa. Vastaus oli iron eli rauta ja näin sekin mysteeri on selvitetty.

Päiväpeittojen tekeminen on siis monen käsityöläisen yhteistyön tulos; värjääjät, kankaanpainajat, ompelijat ja käsin tikkaajat ovat kaikki omissa yksiköissään ja viimeisenä tehtävän käsin tikkauksen tekevät naiset omissa kodeissaan.

Palailemme päivän kestäneeltä tutkimusmatkaltamme vasta illansuussa. Tänne Jaipuriin oli pitkä matka, mutta olemme löytäneet mitä läksimme etsimään. Välillä tieto lisää tuskaa, antaa vastauksia, varmuutta ja selkeyttää suuntaa. Tie, jonka Babadum on valinnut ei todella ole ollut helppo, mutta todella mielenkiintoinen. Mielessäni risteilevät kuvat basaareilla näkemistämme puoli-ilmaisista päiväpeitoista, joiden tekijöistä, väriaineista ja laadusta ei ole mitään takeita. Toisena vaihtoehtona nämä vuosituhansia vannhoilla tekniikoilla, luonnonväreillä painettavat, huolella valmistetut peitot, joiden taitavat tekijät olemme nähneet silmästä silmään.

Miksi tässä maailmassa pääosan esittäjä tuntuu olevan raha? Miksi me useimmiten etsimme sitä halvinta vaihtoehtoa, juoksemme loppuunmyyntiin silmät kiiluen, täytämme ALE- laarien reunat taistellen viimeisistä räteistä tajuamatta, että valtavien koneistojen takana on vain saada imettyä meistä hölmöistä kuluttaista kaikki irti. Ostamme rätin, pesemme sen ja tajuamme ettei se ollutkaan niin kiva. Ostamme marketeista kyselemättä onko tuote tehty lapsityövoimalla, viis veisaamme hikipajojen loppuunajetuista työntekijöistä, viisveisaamme itsestämme – mistä lopulta välitämme?!

Tiedän, että sinä joka luet tätä olet toista maata 26<3 Miten saisimme näitä ajatuksia heille, joille asiat ovat yhdentekeviä? He eivät tiedä, eivät välitä ja ovat ehkä sen ajan ”lapsia”, joille kaiken mittana raha; hinta kysytään ensimmäisenä.

Uusi aamu on valjennut viileänä; ulkoa kuuluu kuin kuin fuusio jazzia – torvien törähtelyä ja melodian pätkiä. Autojen äänimerkkien konsertti laantuu hetkeksi yöllä jatkuen taas ani varhain. Huone on kylmä ja näpyttelen vällyjen alla. Paksujen verhojen raosta pääsee valoa ja lupaavasti näyttää siltä , että aurinkokin pilkistelee. Eilinen rankka sade ja ukonilma on siis ohi. Suunnittelen peseväni vähän pyykkiä, sillä saamme aamuisin lämmintä vettä klo 7-12. Vien pyykit ylös katolle kuivamaan – onneksi repun pohjalta löytyi kaksi puista pyykkipoikaa. Kiitos kun luit, kommentit antaisivat voimaa.

OUTLET

Tutustu myös tarjoustuotteisiimme!