30.1.2020
Tämä on vastakohtaisuuksien maa; samassa silmänräpäyksessä iloa, naurua, kylmiä käsiä ja nälkäisiä katseita. Lämpötila ruokailuhuoneessa lähentelee nollaa, kun lapset kantavat höyryäviä peltilautasia pöytään. He kauhovat nepalilaiseen tapaan käsillään ruoka-annoksensa kiireen vilkkaan suuhunsa ja sanoen välillä thankyou Teza, sillä ostin heille heidän rakastamaansa kalaa, kananmunia, lihaa. Lapset saavat kerran viikossa lihaa, harvemmin kalaa. Yleensä ruoka on riisiä, papuja ja pinaattia.
Olen Panautissa Happy Children Home orpokodissa. Täällä asuu 15, 2-18 vuotiasta lasta. Tyttöjä on enemmän kuin poikia. Sajina on lomalla sairaanhoitajakoulusta ja halusin tulla seuraamaan orpokodin elämää useamman päivän ajan ymmärtääkseni enemmän asiasta. Minun on vaikeaa ymmärtää, että hallitus ei tue orpokoteja, mutta valvoo kyllä tiukasti taloutta ym asioita. Valvonta on hyvä asia, sillä orpokotien pidossa on paljon väärinkäytöksiä, mutta se, ettei valvottuja orpokoteja tueta on käsittämätöntä. Täälläkin, kuten kaikkialla, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät sillä erotuksella vain, että minkäänlaista sosiaaliturvaa näillä ihmisillä ei ole. Lisäksi hallitus voi suklea orpokodin jos se ei noudata säädöksiä. Esim. orpokodin pitää järjestää “opintomatka” jonnekkin kerran vuodessa. Happy Children home oli vastikään Chitwani kansallispuistossa. Nämä matkat maksavat paljon ja jos on tiukkaa ruuasta voi vain kuvitella miten hankalaa on järjestää rahaa ylimääräisiin menoihin.
Asun orpokodin viereisessä talossa “homestayssa”. Minulla on kiva huone, jossa on pinkit seinät, keltaiset verhot ja railakan kukikkaat vällyt. Omistaja esittelee ylpeänä sängynlämmmitintä – piuha seinään ja patja lämpenee…vähän liikaakiin; herään ensimmäisenä yönä kylpien hiessä ja vastakohta huoneen muutaman asteen lämpötilaan on melkoinen. Päädyin kietomaan ympärilleni kaikki löytämäni pashminat ja kääriydyin vällyihin – uni maittoi hyvin, vaikka nenä olikin aamulla vähän kylmä. Talon rouva laittoi minulle aamiaista: munakasta, jossa oli vihanneksia ja spagettia, kookosmaidossa uivia kookoksenpalasia, jossa myös spagettia, munkkeja, hedelmiä…hyvästi ketoilu.
Saapumispäivänäni menimme vierailulle orpokodin perustajan, presidentin luo. Nyt on perunan maahanpano aika ja naiset kuokkivat, jyrsimet hyrisevät ja kuokat heiluvat kun kävelemme jonossa peltoa halkovia kapeita polkuja pitkin. Valkoiset kookkaat linnut seuraavat läheltä istuttajien puuhia ja noukkivat matoja pellosta. Minulle sanotaan, että kaikki olisi luomua ja jokapuolella näkyykin lantakasoja, joita traktorit tuovat karjasuojista. Mukaamme lähtenyt n 9 v poika kantaa valtavaa heinäsäkkiä olallaan ja tarjoudumme auttamaan, mutta hän haluaa kantaa säkin itse. Raskaana oleva tyttö kantaa toista säkkiä ja hänkään ei suostu luopumaan kantamuksestaan: good exersice, hän toteaa. Kiipeämme vuoren rinnettä ylös ja ihmisiä kipaisee taloistaan katsomaan kun vaellamme ohi; kukot kiekuvat, vuohet määkivät ja jokapuolelta kuuluu kovaäänistä keskustelua ja naurun remakkaa.
Talolla meitä on vastassa presidentti vaimoineen, tyttärineen sekä kanat ja vuohet. Pieniä vastasyntyneitä vuohia esitellään ylpeänä ja painumme karjasuojaan, jossa on yksi lehmä. Karjasuojan takana mylvii sika, joka odottaa illallistaan. Meille tarjotaan teetä ja toivon hartaasti, että keittäminen on tehnyt vedelle tehtävänsä ja pysyn terveenä edelleen. Kanat ja pikkuvuohet pyörivät asuintiloissa ja nurkassa pahvilaatikossa sirkuttaa kananpoikia. Hämmästyksekseni talolta jatketaan vielä ylemmäs näköalapaikalle, jossa on hyväntekijöiden kullattuja patsaita – miehiä kaikki.
Kiiruhdamme sitten illalliselle takaisin orpokodille. Ruokaa odotellessa aikuiset alkavat rummuttelemaan ja laulamaan ja lapset tanssivat. Tunnelma on katossa ja minut kiskotaan myös tanssimaan. Vihdoin kokki antaa merkin, että pienimmät saavat tulla hakemaan ruokaa. Lapset syövät ensin, mutta he vaativat, että minun pitää syödä heidän kanssaan. Siinä minä sitten silmät vettä valuen suu leiskoja lyöden istun onnellisena lasten keskellä. Saan armollisesti lusikan ja tunnen oloni kömpelöksi sen kanssa lasten kauhoessa apetta näppärästi suuhuihinsa. Lapset menevät syönnin jälkeen suoraan nukkumaan ja aikuiset syövät kaikessa rauhassa pohtien aikuisten juttuja. Minut saatetaan majapaikkaani pilkkopimeässä tähtien valossa ja kellahdan onnellisena odottamaan seuraavaa päivää.
Aamu valkenee jäätävänä ja vällyjen alta tulo ja vaatteiden vaihto vaatii rohkeutta. Aamiaisen jälkeen esiin pilkistänyt aurinko tuntuu pelastukselta. Päivästä on tulossa jännittävä, sillä Happy Children homen tytöt osallistuvat Rotaryclubin järjestämiin tanssikilpailuihin. Pian he saapuvatkin polkua pitkin pukeutuneena värikkäisiin kansantanssiasuihin ja lähdemme kävelemään kilpailupaikalle. Sajina osallistuu soolonumerolla ja Hema ja Anuk tanssivat duon. Heillä ei ole varaa teetättää pukuja, mutta he ovat vuokranneet asut. Ilmassa on hermostunutta kikatusta – on ensimmäinen kerta, kun he osallistuvat kilpailuun. Osallistumismaksu on kova, mutta tällä kertaa Sabina, Mami on onnistunut puhumaan heille ilmaisen osallistumisen. Sabina kertoo, että tytöt rakastavat tanssimista ja on tärkeää suoda heille mahdollisuus kilpailuun. Aamu on jäätävän kylmä, mutta tytöillä on paljaat jalat sandaalaeissaan ja vain ohuet takit esiintymisasujensa päällä. Pitkien puheiden, loputtomien kunnianosoitusten jaon ja kunniavieraiden odottelun jälkeen tanssit alkavat. Tytöt selviävät hienosti ensimmäisestä koetuksestaan – olen ylpeä heistä, vaatii rohkeutta mennä lavalle ja tanssia ison yleisön edessä. Tansseja on monta kymmentä ja illan lähestyessä saadaan voittajat selville. Taso oli todella kova ja yksityiskouluissa opiskelevat tanssitunneilla kävijät vievät voiton. Orpokodin tytöt käyvät hallituksen koulua eivätkä he ole koskaan käyneet tanssitunneilla. He ovat tehneet itse tanssinsa ja olen ällistynyt .-he eivät erottuneet millään tavalla heikompana joukosta!
Kysyn kotimatkalle lähdettäessä heidän lempiruokiaan ja saan vastaukseksi, että he eivät ole syöneet kalaa kahteen kuukauteen. Suuntaamme kalakaupoille ja ostan heille viisi parrakasta mustaa vonkaletta sammiosta, jossa ne polskivat. Kauppiaan paloitellessa kalat lähdemme kakkukaupoille; ostan kaksi kakkua, sillä tytöt ovat saavuttaneet tärkeimmän eli voittaneet itsensä, pelkonsa ja menneet lavalla ja tanssineet sydämensä kyllyydestä.
Kalan valmistus kestää, sillä kaasu uhkaa loppua, mutta lopulta on illallisen aika…jokainen lapsi käy kiittämässä minua ruuasta. Olo on häkeltynyt ja mietin lapsia, joita näen länsimaissa; moni on nirso ja valikoi mitä syö. Mietin miten kaupassa näkee vanhempien kysyvän lapsiltaan, mitä haluat syödä, mietin erikoisruokavalioita, ketoilua, omaan napaani tuijottamista. Tunnen suurta iloa pysyessäni tarjoamaan näille lapsille ruokaa, syliä ja leikkihetkiä. Opetan neulomista, hyppäämme ruutua, hyppäämme narua, tanssimme ja laulamme: “missä on peukalo, missä on peukalo” ja he oppivat laulamaan: “täällähän minä, täällähän minä”. Kaikilla on kylmät kädet ja tiedän miten paljon lämpimiä vaatteita voisin heille Suomesta järjestää jos vain lentokoneeseen mukaan otettava kilomäärä olisi vähän isompi. Varmaankin järkevämpää olisi ostaa vaatteita täältä, vaikka mahdollisuutena on ostaa fleeceä ja muita keinokuituja. Jätän ylimääräiset villasukkani, piponi ja toppatakkini orpokodille lähtiessäni ja ostan Sajinalle takin, villapaidan, kengät, pipon ja alusvaatteita, ettei hänen tarvitse jäätyä ja näyttää niin nukkavierulta muiden opiskelijoiden joukossa. Hän on paras 40 opiskelijan joukossa ja monet ovat hänelle kateellisia. Kannustan häntä pitämään puoliaan, olemaan ylpeä saavutuksistaan ja lupaan järjestäväni asiat niin, että hän saa opiskella huoletta sairaanhoitajaksi. Vuoden ruokamaksu on maksamatta n 420€ ja hoidamme sen mieheni kanssa.
Babadumin hyväntekeväisyysmyynnin tuotolla on jo perustettu kanala eli lamppujen alla riisiakanoita kuopii 100 kananuorikkoa. Katosta roikkuvat muoviset vesi- ja ruokaautomaatit ja kaikki vaikuttaa olevan järjestyksessä. Kanat ovat isoja maatiaiskanoja ja toivottavasti tuovat orpokodille tuloja ja ruokaa tulevaisuudessa.
Sajina-kurta projekti laitetaan myös alulle! Minulta on toivottu kurtia myyntiin, mutta täällä kaupoissa olevat ovat pieniä, kalliita ja laadusta ei ole ihan varmuutta. Hämmästyksekseni orpokodin presidentti on työskennellyt 30 vuotta ompelijana ja niinpä kipaisemme kylän kangaskauppaan ja ostamme kankaat kolmeen kurtaan. Pitkänä letkana kapuamme takaisin presidentin talolle kankaiden kanssa ja presidentti ottaa mitat ja ensimmäinen kurta valmistuu jo samana iltana. Tanssin pihalle suuren korin kanssa uudessa kurtassani ja tunnen suurta kiitollisuutta jakaessani tämän hetken näiden ihmisten kanssa. Kolme päivää menee nopeasti ja perusteellisten hyvästien jälkeen olen valmis kohtaamaan taas Kathmandun ja kotiin paluun haasteet.
22.2.2020 klo 15-17 Babadum <3 Nepal POP UPin päätteeksi kerron lisää kuulumisia ja näytän valokuvia ja voimme sitten n klo 17.00 jäädä halukkaiden kanssa pohtimaan keinoja sekä Sajinan ja hänen kaltaistensa tyttöjen auttamiseksi ammattiin että kastittomien, orpojen lasten elinolojen parantamiseksi.
Kotimatkalla olen Minä Olen-messuilla Helsingissä, joten toivottavasti Ihanaiset pääkaupunkiseudulta pääsette moikkaamaan siellä, 10.2 olen takaisin Kuopiossa ja POP UP Suokadun noutopuodilla alkaa Ystävänpäivänä 14.2. Näkemisiin!
Tutustu myös tarjoustuotteisiimme!